Infernochili - Kasvatus

CHILIEN KASVATTAMINEN
(Fatalii & Aji Inferno)

Yleistä chilipaprikoista kotikasvatteina

Chilikasveja on paljon erilaisia - pelkästään kasvin päälajeja tunnetaan jo ainakin 30, ja näiden alla on kymmeniä tuhansia alalajikkeita. Useimmat Suomen kaupoissa myytävät chilitpaprikat kuuluvat vain yhteen ainoaan lajiin nimeltään Capsicum annuum. Senkin sisällä on suuria eroja niin kasvien kuin niiden vaatimien olojen suhteen. Kun tästä maailmalla (Etelä-Amerikkaa lukuunottamatta) ylivoimaisesti yleisimmästä paprikalajista siirrytään pois, mutta pysytään yhä ihmisen enemmän tai vähemmän jalostamissa chilipaprikoissa, kasvit muuttuvat varsin erilaisiksi niin ulkonäöltään, hedelmiltään, kuin kasvuolosuhteiltaankin. Jos jätämme viisi ihmisen systemaattisesti ainakin 7000 vuoden ajan kasvattamaa ja jalostamaa chilipaprikan päälajia sivuun, pääsemme todelliseen mysteeriin ja aarreaittaan... Paprikakasvien tieteellinen tausta on tänä päivänäkin huonosti ja ristiriitaisesti tunnettu. Niinpä villeistä paprikoista löytyy aivan mitä tahansa - kasveja, jotka kasvavat kovissa pakkasissa, kasveja, joiden hedelmissä ei ole minkäänlaista tulisuutta (mutta senkin edestä herkullista makeutta!) - ja todella hurjan näköisiä kasveja, aina lähes kymmenmetrisiin puihin asti!

Niinpä chilipaprikoista ei voi antaa tarkkaa yleiskuvausta: "näin kasvatat chiliä". Mikä toimii kuuman alueen kostealla suolla asuvalle chilille, ei välttämättä tai todennköisesti toimi vuoristossa kasvavalle chilille joka suorastaan vaatii kylmiä kausia tuottaakseen satoa. Apua erikoisemmille kasvateille löytyy esim. Infernon keskustelufoorumeilta.

Vaikea?

Chilipaprika ei ole kovinkaan vaikea kasvatettava kotona, etenkään, jos sille pystyy tarjoamaan valoisan, suhteellisen lämpimän kasvupaikan. Ikkunalauta käy monille lajikkeille aivan kohtuullisesti, mutta useimmat pitävät kasvihuoneen kaltaisista oloista. Kasvatus on yleensä varsin helppoa C. annuum ja C. baccatum -lajien kohdalla, mutta jalostetuista lajeista C. chinense, C. frutescens ja C. pubescens ovat jo selvästi vaateliaampia ja monet villit chilit hyvinkin vaikeita saada viihtymään niin, että ne tuottaisivat kukkia ja satoa. Vaikeaksi homma menee lähinnä silloin, kun tarjolla ei ole riittävää valoa.

1. Siementen idättäminen

AJANKOHTA:

Periaatteessa siemenet voi sisäkasvatuksessa istuttaa koska tahansa, mutta paras aika on tammi-maaliskuussa, jolloin taimet ehtivät kasvaa vahvoiksi juuri suomen kesän parasta aikaa varten, ja tuottavat varmimmin hyvän sadon. Huom: monien villichilien siemenet saattavat olla erittäin hitaita itämään, ei ole liioittelua laittaa nämä itämään erikseen jo syksyllä! Toisaalta esim. Bonsai Chilejä eli "Boncheja" voi idättää ja kasvattaa ympäri vuoden sisäoloissa. Boncheista lisää tämän kasvatusosion loppupuolella.

SIEMENTEN HANKINTA?

Runsaasti eri lajikkeita ja valmiita siemenpaketteja löydät osoitteesta https://fataliiseeds.net
Alkuun kannattaa valita joko a) mahd. erilaisia, toisistaan poikkeavia lajikkeita jotta erilaisten chilien ominaisuudet selkiytyvät, tai b) jokin valmiista paketeista joissa on jo valmiiksi valikoituja lajikkeita eri tarkoituksiin.

MISSÄ JA MITEN IDÄTTÄÄ?

Voit käyttää valmiita idätyslaatikoita, jogurttipurkkeja, tai oikeastaan mitä tahansa missä kosteus ja lämpötila säilyvät tasaisina, mutta ilmakin kiertää.
Desinfioi idätysastiat ja -alusta, on se sitten multaa tai vaikka kivivillaa, ensin kiehuvalla vedellä!
Huolehdi ilmanvaihdosta! Tuuleta idätyslaatikkoa säännöllisesti, riippumatta miten se on toteutettu. Liika kosteus mädättää siemenet ja jopa itäneet taimet helposti sekä aiheuttaa homevaaran.
Ihanteellinen idätyslämpötila on noin 27..29 astetta. Vaihtelut sekä ylös- että alaspäin ovat yleensä haitaksi. Käytä lämpömittaria seurantaan.
Varo tappamasta siemeniä ja itäneitä taimia liikaan kuumuuteen! Tämä tapahtuu erittäin helposti, jos esimerkiksi unohdat katetun idätyslaatikkosi ikkunalaudalle aurinkoon. Tuloksena on helposti täystuho.
Käytä vain tuoretta multaa tai turvetta! (voit myös desinfioida sen kiehuvalla vedellä juuri ennen kylvöä)
Kastele multa joka tapauksessa läpikotaisin ennen siementen kylvöä (ei "uivaksi", mutta märäksi).
Moni suosii kivivillakuutioita idätysalustana (saa mm. chilikaupasta). Jos ne pitää tasaisen kosteina ja oikeassa lämpötilassa, niiden etuna on ennen muuta multaidätystä toisinaan vaivaavien homeongelmien puuttuminen. Ne sopivat myös erinomaisesti vesiviljelyyn (= viljelyä pelkässä ravinteita sisältävässä vedessä, ilman multaa tai turvetta).
Älä missään tapauksessa päästä idätyksen aikana multaa / kivivillaa kokonaan kuivumaan!
Ole kärsivällinen - idätys voi kestää alle viikosta yli kuukauteen. Ääritapauksissa jopa yli vuoteen. (Villichilit voivat itää esim. aiemmin itäneen kasvin juurelta. Tarkasta tilanne päivittäin. Vanhat siemenet itävät hitaasti ja lajien välillä on suuria eroja.

Villichilien kohdalla asiat ovat lähes aina toisin kuin tutuilla, jalostetuilla kasveilla. Luonnossa ne kulkevat lintujen ruoansulatuksen lävitse, mikä auttaa niiden muutoin liian lujaa kuorta pehmenemään. Ihmiset ovat yrittäneet simuloida tätä monin tavoin. Äärimmillään siemeniä on varovasti hiottu hienolla hiekkapaperilla. Käytännöllisempi tapa lienee siementen esiliotus vedessä (muutama vuorokausi). Villien chilien tapauksessa itämisajat voivat joka tapauksessa olla erittäin pitkiä, jopa luokkaa puoli vuotta. Niiden kohdalla saattaa kannattaa kokeilla myös aivan erilaisia idätysmetodeja, jopa antaa mullan kuivua välillä (mikä normaalisti on erittäin huono idea chilinsiemeniä ajatellen). Sanottakoon silti, että kun siemen on itänyt, multaa tms ei missään tapauksessa saa päästää enää kuivumaan! Silloin tulee noutaja.

Idätyslaatikko noin 25W pyyhkeenkuivaajan päällä.

Yllä: kivivillakuutiot (esim. chilikaupasta) ovat näppärä ja hygieeninen tapa idättää chiliä. Laatikko on tavallinen kaupan idätyslaatikko, joskin vähän tavallista fiksumpaa tyyppiä, säädettävin tuuletusaukoin läpinäkyvässä yläosassa (kuvasta poissa). Sijoitin alle jälleen 25W pyyhkeenkuivaajan ja täytin laatikon noin siementen tasolle asti vedellä. Lämpötila pysyy tasaisesti vajaassa 30 asteessa, ja kosteus samoin tasaisena kun kupu on päällä. Aurinkoisina päivinä kupu on poistettava, koska aurinko saa laatikon sisälämpötilan nopeasti kohoamaan vaarallisen korkeaksi pienille taimille. Varma tapa tappaa juuri itäneet chiliystäväsi on käristää ne kuumuudessa, tai antaa niiden nääntyä janoon!

SIEMENTEN ISTUTUS:

Tiputtele siemenet, (muutama kpl) pienten kivivillakuutioiden reikiin.
Multaa käytettäessä: Tökkää multaan reikiä joihin siemenet asetetaan (esim. 3-5kpl per ruukku). Mullassa olevien reikien ei tulisi olla syviä, ainoastaan sen syvyisiä että multa juuri ja juuri peittää siemenen. Vaihtoehtoisesti: peitä multaan suoraan asetetut siemenet muutaman millin multakerroksella.

Siementen idättämisestä tarkempi kuvaus englanniksi täällä.

2. Nuoret taimet: kasvattaminen aikuisuuteen

Ensimmäinen iso päätös, jonka toki voi yleensä muuttaa vielä myöhemminkin, mutta hankalammin, on tulevan kasvualustan valinta. Vaihtoehtoja ovat mm:
- Multakasvatus (suhteellisen varma tapa onnistua ilman erikoisvarusteita ja -lannoitteita, muttei kovin tehokasta ja helposti ötökkä/home/talvehtimisongelmia)
- Turvekasvatus (vastaa lähinnä edellistä, mutta moni harrastaja pitää turvetta multaa parempana vaihtoehtona)
- Kookoskuitukasvatus (multa- ja vesiviljelyn välimuoto, jossa "kuollut" kookos sitoo ja tukee juuret, ja ravinteet annetaan kaikki kemikaaleina kasteluvedessä.) Useimmille chililajikkeille ja lajeille jopa turhan kostea.
- Vesiviljely (kasvi kasvatetaan hapetetulla ravinneliuoksella. Tehokkain hapetus tapahtuu vesipumpulla vettä kierrättämällä. Parhaimmillaan erittäin tehokasta ja hygieenistä.)
Paras menetelmä riippuu pitkälti viitseliäisyydestä ja kasvatuksen tavoitteista. Paras mahdollinen sato vaatii käytännössä jonkin vesiviljelymenetelmän käyttöä, mutta kotona ikkunalaudalla voi tavallinen turvepohjainen multakin toimia aivan tarpeeksi hyvin useimmille. Fiksuinta lienee käyttää kasvatusjärjestelmää mikä tuntuu itselle kaikkein mieluisammalta, sillä kasvatuksen on tarkoitus olla mukavaa puuhaa.
Itäminen kestää lajikkeesta riippuen muutamasta päivästä jopa yli kuukauteen. Kun itäminen tapahtuu, ota muovikelmu tai muu kansi heti pois ja siirrä kasvi joko loisteputkivalon alle tai ikkunalaudalle, älä kuitenkaan laita kasvia heti suoraan aurinkoon! Totuta kasvi voimakkaaseen auringonvaloon pikkuhiljaa: ensin ehkä vartti auringossa, sitten puoli tuntia, ja niin edelleen. Jos valoon tottumaton taimi (tai isokin kasvi!) saa äkkiä liikaa valoa, sen lehdet muuttuvat valkoisiksi, tavallaan palavat, ja kuolevat. Vielä suositellumpi ja helpompi tapa kasvien totutteluun on käyttää harsokangasta mikä ehkäisee herkkien taimien palamisen suorassa auringossa. Muutaman viikon jälkeen harson voi poistaa jolloin kasvit sietävät useimmissa tapauksissa jo suoraa aurinkoa varsin hyvin.

Kun kaikki siemenet ovat itäneet, voit halutessasi nyppiä heikommat taimet pois ja jättää itsellesi vain parhaimmat yksilöt. Tämä on toisaalta oiva tilaisuus tehdä muistakin chilihulluja, eli jaa ylimääräiset chilit sukulaisillesi sekä ystävillesi!

Kun taimet ovat kasvaneet muutaman sentin lisää, ne tulisi erotella toisistaan. Jos ne kasvavat liikaa, juurien sotkeutuminen tekee operaatiosta hankalamman. Erotteluvaiheessa ruukun ei tarvitse olla suuri, voit pitää taimia noin 5 cm kokoisissa ruukuissa siihen saakka kunnes ne ovat kehittäneet ensimmäiset varsinaiset lehtensä (taimen ensimmäinen lehtipari, ns. sirkkalehdet, ei kuulu näihin).
Mikäli käytät kivivillaa, voit erotella kivivillakuutiot toisistaan ja nyppiä heikoimmat yksilöt kuutioista pois.
Nuoret taimet kuolevat erittäin herkästi vedenpuutteeseen. Älä päästä multaa tai muuta kasvualustaa missään tapauksessa hetkeksikään kuivumaan! Aikuiset kasvit ovat tässä suhteessa aivan erilaisia; niille liika vesi voi olla jopa kuolemaksi, ainakin talviaikaan. Pienet taimet eivät juuri voi saada liikaa vettä!

ENSIMMÄINEN RUUKUNVAIHTO

Kun kasvit ovat kasvattaneet oikeita lehtiä, tulisi ne siirtää isompiin astioihin. Välivaiheena voi käyttää mitä tahansa pieniä ruukkuja. Turhan isoa ruukkua ei kannata käyttää koskaan pienille taimille; se houkuttelee vain tuholaisia ja lisää kasvitautien riskiä. Taimen juurten tulisi "hallita" multaa, johon se on istutettu.
Mikäli käytät tiivistä ruukkua, lisää pohjalle kevytsoraa juurilahon estämiseksi. Kevytsora ruukun pohjalla auttaa myös seuraavassa ruukunvaihdossa, juuret saa "avattua" kevytsorasta huomattavasti tavallista multaa helpommin!

Myös multaan on erittäin hyvä sekoittaa esim. n.1/3 kevytsoraa, juurilla on silloin helpompi kasvaa, ja ruukuista tulee huomattavasti kevyempiä siirrellä, eikä multa pääse tiivistymään liian tiiviiksi, siitä chilit eivät nimittäin pidä ollenkaan! Toimivia multasekoituksia on monia, mutta keskimäärin kaikille lajikkeille toimii erittäin hyvin kasvuturve jonka pH on valmiiksi optimaalinen (.n 6).
Muutamien päivien uuteen ruukkuun totuttelun jälkeen taimet kestävät yleensä jo voimakkaampaa valoa, eli siirrä ne auringonvaloon ikkunalaudalle jos mahdollista. Chilit eivät voi totuttelujaksonsa jälkeen juurikaan saada liikaa valoa ja lämpöä. Muista silti että lämpimässä ja valoisassa kasvin vedenkulutus voi olla melkoista - älä päästä taimiasi kuolemaan kuivuuteen!
Tässä vaiheessa on erittäin suositeltavaa aloittaa tuuletus kasvin vahvistamiseksi, ilmanvaihdon parantamiseksi (edistää kasvua huomattavasti) sekä liian kuumuuden välttämiseksi. Normaali pöytätuuletin käy tähän loistavasti. Kasvin tukevuus liittyy sen sadontuottoon, eli kasvi "tietää" paljonko pystyy tuottamaan tukevuutensa puolesta…

Vinkki: lisävaloa sähkövalaisimilla

Chilien valaisinratkaisuista voisi kirjoittaa oman kirjansa. Nyrkkisääntönä on se, että talviaikaan ja aina kun kasveille ei voida taata kunnollista auringonvaloa vähintään useaksi tunniksi päivässä, chilit tarvitsevat apua lisävalaisimen muodossa.

Tässäkin asiassa on toki hyvä pitää järki matkassa. Valoisa ikkunalauta ja/tai muutama tehokas loisteputkivalaisin toimivat useimmille aivan riittävän hyvin, eli erikosvalaisimet eivät missään nimessä ole chiliharrastuksessa välttämättömyyksiä. Vain avuksi edistyneemmässä harrastuksessa.
Etenkin jos satoa tahdotaan tuottaa ympäri vuoden.

Parhaimmat ja kalleimmat ratkaisut ovat Suurpainenatrium ja nykyään myös jotkin LED-valaisimet. Kannattaa muistaa että tehokkaiden valaisimien voimakas valo houkuttelee poliisien ja uteliaiden naapurien lisäksi kasveja kasvamaan, kukkimaan ja tuottamaan hedelmiä vaikka läpi talven. Etenkin SpNa:n kohdalla haittana on em. kiintoisien sosiaalisten ilmiöiden lisäksi reipas sähkönkulutus. Jokaisesta valaisinkaupasta näitä ei kannata kysellä, ja erikoisliikkeissäkin voi varautua vastailemaan epäluuloisiin kysymyksiin...

Sinänsä, epäluulot ovat täysin aiheettomia; nämä ovat täsmälleen samoja valaisimia, joita esim. kasvihuoneissa käytetään, ja täysin laillisia. Jos naapurisi piruilee tai vihjailee, kutsu hänet kylään ja anna hänelle lähtiessäsi oma chilin taimi! Näissä asioissa vain tieto auttaa. Samaten, jos joku naapuriston pahansuopa tai muuten vain epäluuloinen ihminen kutsuisi poliisit luoksesi (ei todellakaan yleistä), tarjoa heille kahvit ja anna muutama chilintaimi mukaan. Sillä sen paremmin natriumvalaisimissa kuin chilinkasvatuksessakaan ei ole mitään hävettävää, eikä kerrassaan mitään laitonta. Päin vastoin!

Jos vain lompakko ja uskallus riittävät, hyvä mutta paljon sähköä kuluttava vaihtoehto on ehkä 600 watin "natikka". Sen valoteho riittää jo vähän suuremmankin chilinurkkauksen hoitoon, eikä sähkölasku ole kuitenkaan aivan tähtitieteellinen (n. muutaman kympin lisälasku kuukaudessa). Natikoiden hyötysuhde on useimpia muita valaisimia huomattavasti korkeampi, ja siten ne antavat suhteellisesti kaikkein halvinta, samalla myös kasveille sopivaa valoa.

Nykyään LED valaisimet ovat kehittyneet niin että tehokkaimmat yltävät hyvinkin netriumlamppujen tasolle huomattavasti pienemmällä sähkölaskulla.
LED-valmistajia löytyy kuitenkin tätä kirjoitettaessa hyvinkin paljon ja niiden laaduissa on merkittäviä eroja joten niihin kannattaa suhtautua varauksella.
Yksi luotettava kotimainen valmistaja on www.ledfinland.fi

Hehkulamppuja ei kannata käyttää; niiden valoteho on onnettoman huono ja sähkönkulutus suuri. Paljon toimivampi ratkaisu on loisteputki. Sen valoteho on virrankulutukseen nähden melko hyvä, mutta kasvien ylälehtien pitää olla muutaman sentin päässä loisteputkesta saadakseen riittävästi valoa. Tämä puuha taas on vähän työlästä etenkin kiinteästi asennetuilla lampuilla, koska kasvit kasvavat ja hakeutuvat valoa kohti, polttaen helposti lehtensä loisteputkea vasten. Hyvä joskin kallis kompromissi on ns. energiansäästölamppu (ESL), eli pieni hehkulampun kantaan sopiva loisteputkivalaisin. 20..23 watin säästölampuilla pärjääkin esim. talven yli aivan siedettävästi, sähköä ei kulu tolkuttomasti, ja niiden sijoitteleminen sekä säätäminen on helppoa. Loisteputkien valon spektri ei etenkään normaalilampuilla ole kasveille kovin ihanteellinen ja vähänkin suurempi määrä valaisimia vie äkkiä helposti lähes saman verran sähköä kuin yksi natriumvalaisin. Valotehokin jää murto-osaan. Suuritehoisia ja kasveille optimoituja loisteputkivalaisimiakin on erikoisliikkeistä saatavilla. Aivan tavallisillakin tulee kyllä talviaikaan hyvin toimeen.

Voimakkaat halogeenilamput esim. ovat kompromissi natriumlampun ja hehkulamppujen välimaastosta, mutta niitä ei voi suosittella valotehoon nähden suuren sähkönkulutuksen ja jopa tietyn epäturvallisuuden (palovaara) vuoksi.

Mitä tahansa keinovalaistusta käytätkin, anna etenkin talviaikaan valon olla päällä esim. kellokytkimen ohjaamana ainakin 8-10 tuntia päivässä. Eivät kasvit välttämättä hämäryyteen kuole, mutta eivät ne siinä hyvinkään voi. Lajikkeissa on tässä suhteessa suuria eroja. Parhaiten hämärää näyttävät sietävän baccatum-lajin chilit sekä villichilit.

Yllä: natriumlamppu 400W. Erottaa tosi chilipäät, maineenkin menettämisen uhalla. Tai paremminkin: tällaisella sitä ehkä juuri saa... :-)

3. Ruukunvaihdoista

Kun kasvi näyttää olevan tarpeeksi iso ruukunvaihtoon (15..20 cm korkea), on aika valita ruukku.
Kokovaatimus on lajikekohtainen asia; toiset lajit tekevät huomattavasti isommat juuret kuin toiset. Nyrkkisääntönä on 15..20 cm pienimmille lajikkeille, 20-30 cm tyypilliselle 70..120 cm korkealle chilille ja todella suurille ainakin 25-35cm. Aina ei kasvin koko anna osviittaa sen juurien koosta; pieni Habanero voi kasvattaa valtavan juurakon. Altakasteluruukut ovat kalliita mutta vaivattomia ja useimmat chilit viihtyvät niissä hyvin. Kasvattajissa on kaiken kaikkiaan eri "koulukuntia" ruukun koon, tyypin ja mullan suhteen. Toiset vannovat suurten nimeen, toiset pitävät liioittelua turhana. Kokeile!
Ruukun vaadittavan koon näkee periaatteessa vasta kun ottaa juuripaakun pois vanhasta ruukusta. Jos pohja on melkoista juurisekamelskaa, yritä avata juuria ehjinä, pätki saksilla muutama sentti pois ja vaihda selkeästi isompaan ruukkuun. Jos juuria ei ole aivan reunoille asti, ruukkua ei tarvitse siinä vaiheessa vaihtaa isompaan.
Suurikin chili pärjää kovan paikan tullen pienessä ruukussa. Kasvin (ja sen hedelmien) koko ja satoisuus on jossain määrin verrannollinen ruukun kokoon, eikä iso kasvi nauti ahtaudesta. Liian suurikaan ruukku ei ole pienelle kasville välttämättä hyväksi, eli yritä pysyä turvallisella keskitiellä (esim. 25cm altakasteluruukut toimivat useimmille lajeille hyvin).
Ruukun voi tarvittaessa toki vielä vaihtaa tämänkin vaihdon jälkeen isompaan. Tässä tapauksessa ei kannata antaa kasvin vielä kukkia, eli nypi kukkanuput pois ennen seuraavaa ruukunvaihtoa. Satoisuus paranee (JK).
Kasvu pysähtyy aina vähäksi aikaa ruukunvaihdon jälkeen, sillä uusien juurien tekeminen vie muutamia päiviä. Tämän jälkeen kasvu sitten jatkuukin entistä nopeampana, kunnes kukkiminen alkaa.

4. Kukkiminen

Kun olet päättänyt, että kasvi on kyllin iso/sopiva tarpeitasi vastaamaan ja olosuhteet ovat oikeat, voit antaa kasvin aloittaa kukkimisen, jolloin kasvaminen hidastuu huomattavasti. Jos sinulla ei ole kunnollista keinovaloa käytössä, kukkiminen on hyvä ajoittaa aurinkoiseen kevääseen tai alkukesään. Moni lajike kukkii kyllä iloisesti talvellakin, ainakin jos valoa riittää. Siitä ei ole sen kummempaa haittaa, kasvu vain hidastuu tai lakkaa väliaikaisesti kokonaan. Heikommat lajikkeet voivat myös rasittaa itseään tällöin liikaa; lepokausi on aina hyväksi niin ihmiselle kuin kasvillekin.
Jotkin lajikkeet (etupäässä eksoottisemmat Etelä-Amerikan tapaukset) kukkivat luonnostaan erittäin myöhään ja toiset, kuten Rocoto, aivan milloin sattuu, jos suvaitsevat kukkia lainkaan. Villichilien kukinta poikkeaa melkoisesti jalostetummista lajikkeista.
Nuppujen auetessa kannattaa usein aloittaa pölyttäminen, jotta satoa tulee enemmän. Tämän voi tehdä vaikkapa sormin, siveltimellä, tai pumpulipuikolla tms. Tämä tapahtuu tarkkaan ottaen seuraavalla tavalla: Pyöritä ja liikuttele varovasti esim. sivellintä kukan sisällä, tee tämä myös muille kukille, kannattaa myös palata ensimmäisiin kukkiin niin pölytys tapahtuu todennäköisemmin. Kun kukkia on tullut muutaman päivän kuluttua taas lisää niin toista pölyttäminen. Jatka tätä niin kauan kuin kukkia tulee. Operaatio ei ole välttämätön useimmille paprika/chililajikkeille. Kasvien ravistelu kukkimisvaiheessa kuitenki antaa varmempaa satoa.
Miltei kaikki chilipaprikat ovat itsepölyttäviä, eli "manuaalinen" pölytys ei ole välttämätöntä, mutta satoa tulee näin selvästi enemmän. Jotkut lajit, kuten eräät Rocotot (Capsicum pubescens) ja tietyt villichilit vaativat käytännössä toisen kasviyksilön siitepölyä, jotta pölytys onnistuu… Tämä on tosin harvinaista. Kukkien nuutuessa pölytys on yleensä onnistunut (jos kukka ei putoa pois kasvista), tällöin nuutuneet kukan terälehdet on hyvä noukkia pois, heti kun ne vain irtoavat ilman sen kummempaa väkivaltaa. Nyt näkyviin pitäisi tulla jo pienenpieni chilipaprikan alku! Oma haasteensa on epätavallisen paljon valoa vaativa Capsicum chinense -chililaji. Sillä on useiden villichilien tavoin taipumus pudotella kukkiaan, mikäli sen kasvuolosuhteet poikkeavat vähänkin ihanteellisesta. Tällöin ongelmana ei ole kukkien hedelmöittyminen, vaan kasvualustan ravinteet, lämpötila ja/tai valo-olosuhteet. Baccatum ja Annuum-paprika/chilit ovat näissä asioissa ongelmattomia. Monet muut puolestaan hyvinkin haastavia.
Kukkien nyppimisen voi toistaa useitakin kertoja jos tarpeen. Tämä on tehokas tapa lisätä satoisuutta chilinkasvatuksessa yleensäkin. Myös usean hedelmän (marjan) poimiminen kypsimmässä vihreässä kehitysasteessa saattaa lisätä satoisuutta. Muita sadonlisäämiskeinoja ovat latvominen (leikkaa kasvista pääoksien/rungon päät pois, jolloin se ei käytä energiaansa pituuskasvuun) ja lehtien karsinta.

5. Hedelmät

Jonkin ajan kuluttua kunnollisesta kukkimisesta näkyvissä pitäisi olla chilipalkojen alkuja ympäri kasvia.
Useimmat chilihedelmät ovat raakoina vihreitä ja muuttuvat siitä sitten kypsyessään joko suoraan toisenvärisiksi, tai käyvät lävitse useita värivaiheita. Eräs lajike, jonka hedelmä ei muuta väriään, on brasilialainen Capsicum chinense -lajike "Pimenta da Neyde", joka on aina tumman violetti.
Oikea poimimishetki riippuu täysin lajikkeesta ja omasta maustasi. Monet chilit ovat vihreinä miedoimmillaan, jopa aivan herneen makuisia. Toiset ovat alusta saakka tulisia. Maku joka tapauksessa muuttuu chilin värin mukana melkoisesti. Jalapeño ja Serrano ovat esimerkkejä vihreinä käytettävistä lajikkeista, Habanero ja useimmat muut puolestaan kypsinä käytettävistä. Sinänsä, chilin voi poimia ja käyttää koska tahansa.
Mitä enemmän poimit hedelmiä, raakana tai kypsänä, sitä enemmän kasvi niitä innostuu tuottamaan. Kasvilla on oma geneettinen "tuotanto-ohjeensa"; se kykenee kantamaan tietyn määrän hedelmää, riippuen kasvin koosta, oksien tukevuudesta ja monesta seikasta. Lajikkeiden luontaisessa satoisuudessa on myös suuria eroja; on isoja kasveja jotka tuottavat hedelmän, pari satokaudessa - ja sitten on pieniä jotka notkuvat hedelmäpaljoudesta. Ja niin edelleen. Erityisesti annuumien kohdalla on hyvä muistaa sekin, että hedelmäntuotanto rasittaa kasvia suuresti. Jopa niin paljon että syksyllä kasvi "kaikkensa antaneena" kuolee. Tämä ilmiö vaivaa lähinnä pitkälle jalostettuja annuum-chilejä.
Chilihedelmien kypsymisajoissa on valtavia eroja. Suomen oloissa asialla on merkitystä lähinnä ulkokasvatuksessa. Parvekelasien takana tai kasvihuoneen tapaisissa rakennelmissa satokautemme riittää juuri ja juuri monien, joskaan ei kaikkien lajien kypsymiseen. Kannattaakin varautua voimakkaalla valaistuksella satokauden jatkamiseen sisätiloissa. Eräät eteläamerikkalaiset Capsicum baccatum ja pubescens lajikkeet kypsyvät tyypillisesti vasta erittäin myöhään, loka-marraskuussa. Toisaalta, sopivasti valittu chilipuutarha voi tuottaa iloa ja satoa ympäri vuoden!

6. Ulkokasvatuksesta

Suomen olosuhteet ovat kaikkea muuta kuin suotuisat chilikasvien ulkokasvatukselle. Kesämme on aivan liian lyhyt ja viileä useimmille lajikkeille. Varsinainen ulkokasvatus kannattaakin suorittaa tomaattien tapaan: aurinkoinen, kuuma rakennuksen ulkoseinä voi toimia, etenkin jos esikasvatat taimet varsin pitkälle sisätiloissa.
Vesiviljelyllä on mahdollista kuitenkin nopeuttaa hitaamminkin kasvien kasvua ja sadontuottoa suomen kesässä.
Lajikkeen valinta on tärkeää. Pohjoisiin, viileisiin oloihin on kehitetty aivan omat lajikkeensa. Ne eivät välttämättä ole harrastajan kannalta kiintoisimpia, joten tässä kohdin voi käyttää mielikuvitustaan... Etelä-Amerikassa on joitakin hieman Suomen kaltaisia ilmastovyöhykkeitä, etenkin korkeammalla vuoristossa. Kaikki chilit sietävät hetkellisesti noin +2 asteen lämpötilaa, useimmat myös pakon edessä ja kylmään totuttuaan pientä pakkasta. Ainoa tietämäni todella pakkasenkestävä chilipaprika on erittäin harvinainen Paraguayn/Brasilian villichili capsicum flexuosum, jota kovakaan pakkanen ei näytä tappavan. Muut paprikat on syytä ottaa sisäkasvatukseen tai hylätä, kun yölämpötilat menevät miinukselle.
Parvekelasien takana asiat ovat paljon paremmin. Kasvatuskausi pitenee alkuperäisestä touko-syyskuusta jopa maalis-joulukuuhun, riippuen siitä, miten valmis olet kylminä öinä heittämään sisälämpöä harakoille pitämällä parvekkeen ovea raollaan tai käyttämään apulämmitintä parvekkeella. Joka tapauksessa, kaikkia chililajikkeita voi mainiosti kasvattaa parvekelasien takana suomessakin.
Kasvihuone on suomalaisen chilimielen paratiisi!
Lämpötiloista voi sanoa sen verran, että trooppisimmat lajikkeet, C. chinenset etunenässä, kieltäytyvät toisinaan kasvamasta alle noin 20 asteen lämmössä, vaikka muuten voisivatkin ihan ok. Myös Andien vuoristochili Rocotosta on hyvä muistaa, ettei se pidä kovin kuumasta. Useimmat chilikasvit ovat kuitenkin parhaimmillaan noin 25..32 asteen lämmössä.
Hallaharso (saatavana puutarhaliikkeistä) alkuun parina kerroksena, sitten viikon parin jälkeen yhtenä, saattaa hyvinkin olla hyödyksi kasvien totutusvaiheessa ulos. Harson voi sitten pikkuhiljaa ottaa pois, ainakin jollei paikka ole aivan armottoman kuuma ja valoisa.
Teoriassa voisi olla mahdollista löytää tai jalostaa ainakin eteläisimmän Suomen luonnossa pärjäävä chililajike. Mahdollisia ehdokkaita tällaiseen olisivat lähinnä Etelä-Amerikan villichilit, ja näistä erityisesti korkealle vuoristoon sopeutuneet, tai sitten vahalehtiset lajit. Asiasta kiinnostuneiden kokeilijoiden kannattaa miettiä projektissa mm. seuraavia asioita:
- Villichilit tekevät paljon pieniä, helposti irtoavia ja -leviäviä marjoja lintujen iloksi...
- Villichilit ovat luonnossa autiomaa-, metsä- ja niittykasveja.
- Eri villilajeissa on erittäin suuria eroja niiden kasvukäyttäytymisessä, aikaisuudessa, ym.
- Andien vuoristossa 4 kilometrissä ei aina ole lämmin...
- Toisin kuin jalostetut chilit, villilajit eivät yleensä pidä liiasta auringosta vaan kasvavat puiden varjossa.
- Risteytymät voivat olla sangen mielenkiintoisia... Istuta varsinainen viidakko erilaisia lajeja lähekkäin, risteytymään vapaasti!
Vahvimpia ehdokkaita jalostukseen yms. ovat tällä hetkellä: capsicum flexuosum (erittäin pakkasenkestävä, muutoinkin sitkeähenkinen kasvi) ja capsicum chacoënse (ei erityisen pakkasenkestävä, mutta sitkeä, nopeakasvuinen ja oloihimme riittävän aikainen kasvi). Flexuosum on siinä määrin erikoislaatuinen sitkeä sissi, että se saattaisi jopa selviytyä eteläisimmän suomen talvesta, ainakin sopivissa olosuhteissa. Chacoënse puolestaan saattaisi kyetä toimimaan yksivuotisena kasvina maamme ilmastossa. Siitä vain kokeilemaan! Muissakin villichileissä (esim. Andien capsicum eximium) saattaa hyvinkin olla potentiaalia...

7. Lannoitus

Chilit eivät ole yleensä kovin nirsoja mullan ja kasvupaikkansa suhteen, mutta niilläkin on omat sääntönsä. Perussääntö on: älä lannoita liikaa! Mustamulta ei sovi ainakaan kaikille chileille lainkaan. Myös mullan laihuudessa voi mennä liiallisuuksiin, jolloin kasvu kärsii. Yritä saada aikaan kuohkea, enintään kohtalaisesti lannoitettu, turvemultapojainen kasvualusta.

Tuttu Substral ei sovi chilipaprikoille kovinkaan hyvin. Sitä voi antaa silloin tällöin talviaikaan, mutta satokaudelle se ei ole hyvä valinta. Chilipaprikat eivät yleensäkään pidä kaupan ns. normaaleista lannoitteista. Useimmissa näistä on liikaa etenkin typpeä, mikä saa aikaan voimakkaan kasvun, muttei hedelmiä. Erilaiset bakteeri- ym. pohjaiset "bio" lannoitteet toimivat jo paremmin. Kaikkein parhaiten chilipaprikoiden kasvatus onnistuu kuitenkin nestemäisillä erikoislannoitteilla (saatavilla mm. chilikaupasta), joilla esimerkiksi kukittaminen voidaan aloittaa juuri haluttuun aikaan. Toisaalta, esimerkiksi hiekkapitoisessa kukkamullassa useimpia chilipaprikoita ei tarvitse lisälannoittaa lainkaan! Näin saatava sato ei ole välttämättä valtaisa, mutta monille varmasti riittävä.

8. Ötökät ja taudit

Vaikka paprikat kiinnostavat moniakin hyönteisiä, kolme niistä on riesana ylitse muiden: kirva, ripsiäinen ja vihannespunkki.
Kirvat ovat paprikoiden kestoharmi. Ne lymyävät kukissa tai lehtien pinnoilla ja syövät lehtiin tunnusomaisia vaaleita laikkuja. Usein kirvainfektio alkaa kasvin isoista alalehdistä, jotka on saastuneina syytä nyppiä heti irti ja hävittää. Toisinaan kirvat iskevät erityisesti uusiin lehtiin ja kukan nuppuihin. Ensimmäinen toimenpide on joka tapauksessa todella perusteellinen suihkutus ja saastuneiden lehtien pois nyppiminen. Kasvin upottaminen kokonaan mietoon mäntysuopaliuokseen saattaa sekin kannattaa, koska tällöin ötökät hukkuvat. Itse täydennän vesikäsittelyt yleensä tuhdilla RAID, Super-RAID-, tai BAYGON -käsittelyllä (tehokkuus tässä järjestyksessä). Useimmat paprikakasvit sietävät kirvoja melko hyvin, eivätkä yleensä kuole niihin.
Vihannespunkit ovat puolestaan paprikantappajia. Nämä lähes näkymättömät hyönteiset ovat niin kuolettavan vakava vaara useimmille paprikoille, ettei asiaa voi liioitella. Koska niitä ei näe, ne ovat kuin hiipivä tauti, joka leviää elimistössä ja jonka havaitsee vasta kun on liian myöhäistä.
Kirvoja ja punkkeja vastaan ei käytännössä oikein voi suojautua kokonaan. Tärkeää on toimia nopeasti ja ajoissa, heti kun ongelma on havaittu. Ötökät eivät lainkaan pidä vedestä, ja siten jo pelkkä vesi/merileväuute-seoksen sumutus halvalla sumutepullolla etenkin lehtien alapinnoille vähentää kummasti pikkupirulaisten halukkuutta levitä ongelmaksi asti. Sumutus kannattaakin tehdä vähintään kerran viikossa, useamminkaan ei ole haitaksi.
RAID ei ole erityisen tehokasta chilituholaisia vastaan. Vahvempi Super-RAID toimii jo jonkin verran, ja voimakas Baygon melko hyvinkin. Näiden aineiden kanssa tulee vain olla tarkkana, jos haluaa syödäkin kasviensa tuotoksia.
Chililajeissa on selviä eroja herkkyydessään ötököille:

	Kirvat	Vihannespunkit
annuum
frutescens
chinense
baccatum
pubescens
eximium & cardenasii
praetermissum
anomalum
flexuosum
rhomboideum
galapagoense
tovari
annuum var. glabriusculum
lanceolatum
chacoënse

Värien merkitykset:

erittäin vaarallisia!

pidä tarkasti silmällä!

tarkkaile

ei juuri ongelmia

ei varmuutta

Lista on luonnollisesti vain suuntaa-antava, mutta näyttää melko kiintoisia asioita. Mitä kauemmas geneettisesti mennään ns. tavallisista paprikoista, sitä vähemmän nämä chilit meikäläisiä tuholaisia tuntuvat kiinnostavan, ja sitä paremmin nämä kasvit myös tuntuvat kykenevän vastustamaan ötököitä. Sillä kirvamäärällä, joka Rocotoissani (C. pubescens) talvella 2002 yllättäen majaili, olisi tappanut kevyesti legioonan C. annuumeja eli tavallisia paprikoita/chilejä. Iso kasvi kyllä tiputteli hiukan lehtiä, muttei ollut yleisesti ottaen moksiskaan koko asiasta. Siinä oli asennetta! ;) Silti, turhaan varmuuteen ei kannata tuudittautua. Kun tuholaisia näkyy, niistä on syytä hankkiutua eroon saman tien. Säästyy aikaa, vaivaa, hermoja ja luultavasti myös vaivalla kasvattamiasi kasveja. Kirvat muuttuvat vaarallisiksi lähinnä silloin, kun ne päästetään lisääntymään todella suuriksi joukoiksi. Toisaalta, niiden kurissa pitäminen on kohtuullisen helppoa ainakin olosuhteissa, joissa on mahdollista suihkuttaa kasvit aika ajoin vedellä ja mieluusti myös neem-öljyllä (jota ötökät kammoavat).

Useimmissa tapauksissa petohyönteiset hoitavat tuholaiset kasveista ulkokasvatuksessa.
Esimerkiksi leppäkertut ja harsokorennot syövät kirvoja, harsokorento toukkavaiheessa ja leppäkertut kaikissa vaiheissaan.

Hyödylliset petohyönteiset

Leppäkerttu syö kirvoja chilin lehdellä.

Aikuinen harsokorento; nämä ovat hyödyllisiä petohyönteisiä!

Harsokorennon munia chilikasvissa, näistä kuoriutuu "kirvaleijonia".

Harsokorennon toukka eli "kirvaleijona" syö kirvaa villichilin lehdellä.

Kirvasääsken toukka (Aphidoletes aphidimyza)
syö kirvoja chilin lehdellä).

KASVITAUDIT

Välillä käy oikein hassusti, ja jokin ötököitäkin ilkeämpi asia valtaa jonkin kasvisi, huonolla tuurilla sitten koko kasvihuoneesi... Chilipaprikat ovat alttiita monenlaisille kasvisairauksille ja homeille. Monet näistä ovat samoja tauteja jotka vaivaavat esim. tomaattia ja tupakkaa, ja tunnettua onkin esimerkiksi tupakoitsijoiden tapa levittää kosketuksella tahtomattaan tupakan mosaiikkivirusta. Tupakointi ja chilinkasvatus eivät kuulu yhteen - äläkä päästä polttelevia tuttujasi savuttelemaan parvekkeellesi kasvien sekaan! Tämä on raaka peli...

Osa kasvitaudeista on jokseenkin harmittomia, osa kiusallisia ja osa suoraan tappavia. Erilaiset homesienet voivat aiheuttaa niin lehtiin kuin hedelmiinkin värittymiä, epämiellyttäviä homekasvustoja, tai jopa lahottamista. Virustaudeilla on tapana aiheuttaa epämuodostumia niin kasviin kuin hedelmiinkin. Jos epäilet kasviasi saastuneeksi, eristä se välittömästi muista! Jotkut taudit, etenkin hometartunnat, on mahdollista parantaa tai ainakin pitää kurissa. Parasta silti on tuhota koko kasvi ja sen multa. Tässä tietty maltti on valttia. Eristä epäilyttävät kasvit heti, mutta älä anna "teloituskäskyä" ennen kuin tiedät enemmän. Hyvin usein se mitä luulet taudiksi tai ötököiksi, onkin vain jokin olosuhteista tai lannoituksesta johtuva väliaikainen poikkeama - ja mitä luultavimmin harmiton.

Yllä: Alfalfa mosaiikkiviruksen vaurioittama kasvi. Tämä tauti leviää mm. kirvojen kautta.

9. Pistokkaiden tuottaminen

Pistokkaat ovat monesti varmin tapa tuottaa taatusti aitoja jälkeläisiä arvokkaista kasveistasi. Paprikakasvien kohdalla tämä voi olla joko hyvin helppokin tapa - tai sitten pahimmillaan lähes toivotonta puuhaa... Lajeissa on tässä suuria eroja! Capsicum chinenset ja chacoenset ovat normaalisti helppoja vesilasissakin juurrutettavia, baccatumit ja annuumit puolestaan hankalampia. Aina kannattaa kuitenkin yrittää.

Pistokas kannattaa leikata terveestä oksasta. Paras pituus on 5-9 cm. Leikkaa katkoskohta terävällä veitsellä joko heti ensialkuun, tai juuri ennen veteen/multaan laittoa viistoksi samaan tapaan kuin vaikkapa maljakkoon laitettavilla ruusuilla. Lehtiä voi karsia ja suurimmat leikata lyhyemmiksi, jotta ne eivät rasittaisi ilman juuria sinnittelevää pistokasta liikaa.

Yksinkertaisin tapa yrittää juurrutusta on laittaa pistokas vesilasiin, valoisiin ja kosteisiin olosuhteisiin. Jos onni on myötä, noin parin kolmen viikon sisällä pistokas alkaa kasvattaa juuria. Kun ne ovat kasvaneet parisenttisiksi, pistokkaan voikin varovasti istuttaa multaan. Pidä huoli siitä että kasvin heikot juuret saavat ensimmäisinä viikkoina tarpeeksi kosteutta.

Toinen tapa on tökätä pistokas suoraan jatkuvasti märkänä pidettävään multaan. Sellaisenaan tämä menetelmä toimii aika huonosti, mutta tuloksia voi parantaa paljon käyttämällä ns. juurrutushormonivalmistetta (jauhetta tai nestettä johon pistokkaan kostutettu, leikattu pää kastetaan juuri ennen multaan painamista). Tärkeää on pitää multa varsin kosteana niin kauan, kunnes pistokas alkaa selvästikin kasvaa ja tehdä uusia lehtiä. Myös ilman kosteus ja riittävä valonsaanti ovat tärkeitä edesauttamaan onnistumista.

Kuten sanottu, eri lajeilla on suuria eroja siinä, miten helposti ne tuottavat juuria. Tästä syystä on hyvä ottaa ainakin kolme pistokasta, jotta edes yksi jäisi henkiin. Aina tämäkään ei riitä. Yleisimmät syyt epäonnistumiseen ovat mullan kuivuminen, liian pitkä tai iso/monilehtinen pistokas ja veden tai mullan pilaantuminen. Monilla lajikkeilla onnistumisprosentti on silti lähellä sataa, eli kannattaa ehdottomasti kokeilla ystävien ja omaksi iloksi!

Vielä lopuksi linkki Fataliin englanninkieliseen, mutta komeasti kuvitettuun ja paljon tätä yksityiskohtaisempaan pistokasohjeeseen!

10. Vesiviljely

Tämän viime aikoina rajusti yleistyneen, mitä mielenkiintoisimman kasvatusmuodon ohjeet ovat puuttuneet Infernosta liian pitkään... Tämän ei ole tarkoitus olla (ainakaan vielä) kattava totuus hommasta, vaan paremminkin yleiskuvaus jutun luonteesta.

dh-hydro Tämä kuva osoittaa mihin vesiviljelyllä pääsee
sadontuotannossa hyvän valaistuksen kera.

Habanero, Peruvian White passivisessa vesiviljelyssä.

Tulisimpia chilejä itserakennetussa EBB & flood -kasvatusjärjestelmässä.
Rakennusohje tässä.

ZENGROW soveltuu erittäin hyvin chilien sisäkasvatukseen siisteytensä
ja nätin ulkoasunsa myötä. Seuraavassa kappaleessa kuvatut bonsai chilit ovat erityisen näppäriä kasvattaa tällä järjestelmällä.

Niin, chiliä ei todellakaan tarvitse kasvattaa ainoastaan mullassa tai turpeessa. Pelkkä puhdas vesi sekä ravinteet hoitavat homman vähintään yhtä hyvin.

Tarkempaa tietoa vesiviljelystä täältä.

11. Bonsai-Chili kasvatus ("Bonchi").

Pääosin sisällä tapahtuva kasvatus isoinen kasveineen voi muodostua hankalaksi, jopa mahdottomaksi urakaksi. Erittäin mukava ja siisti kasvatusmuoto sisälle on bonsai-chilit eli "Bonchit".

Muutama esimerkki:

Vasemmalta ylhäältä: C. rhomboideum, Bird's Eye Baby, C. lanceolatum, Tepin, Guatemala, Bolivian Rainbow sekä Dutch-Habanero F1.

Lyhyesti kerrottuna Bonchin saa aikaan näin:

Kasvata ensin chilikasvi aikuisuuteen suurehkossa ruukussa, pyrkien saamaan chilikasville aikaan mahdollimman järeä tai muuten näyttävä puumainen runko.
Hyvässä valossa ja esimerkiksi parvekkeella, ulkona kasvatettaessa tämä onnistuu yllättävän helposti ja nopeasti.
Hyvää tulosta voi syntyä myös sisällä tosin useimmiten hieman hitaammin.

Esim. ulkokasvatuksessa järeän rungon voi saada aikaan jopa reilusti alle puolessa vuodessa.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että puolessa vuodessa-vuodessa on hyvinkin mahdollista saada aikaan satoava pikku bonsai chili!

Kun puumainen runko on saatu aikaan, leikkaa kasvi alhaalta poikki, kaiva kasvi juurakkoinen ylös mullasta ja puhdista pois kasvualusta.

Tämän jälkeen trimmaa juurakko pieneksi jotta se mahtuu pieneen ruukkuun.
Tässä vaiheessa kasvin voi istuttaa vaikkapa väliaikaiseen, pieneen muoviseen ruukkuun ja sijoittaa keinovalon alle tai ulos / ikkunalaudalle missä kasvi saa runsaasti valoa.

Chilit voivat halutessasi olla sisäkasvatteina erittäin sisustuksellisia.

Kastele huolellisesti. Jos kaikki menee hyvin, kasvissa pitäisi alkaa näkymään uutta kasvua pikkuhiljaa.
Kun varmistuu että kasvi selviää, voi sen istuttaa lopulliseen ruukkuunsa. Bonsai-ruukut ovat tähän ehdottomasti kaikkein näyttävämpiä.

Alkuvaiheessa uutta kasvua on leikattava hyvin usein. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että kasvustot jossa on vähänkään pidempää vartta, leikataan pois.
Useamman käsittelyn jälkeen kasvusto alkaa asettumaan uuteen muotoonsa ja vaatii leikkelyä harvemmin.

Täydelliset ohjeet Bonchien kasvatukseen (englanniksi) löydät osoitteesta:
fatalii.net/bonchi

Bonchi-kasvatukseen sopivimmat lajikkeet löytyvät täältä.

Bonsai-ruukkuja löydät edullisesti täältä.

Chilin kasvatus yksinkertaistettuna:

Vesiviljely ei ole hankalaa, vaikeaa eikä kallista. Ei tosin aivan laiskimman miehen puuhaakaan!
Tarvitset mielellään valoa läpäisemättömän kannellisen astian, kokoluokkaa 5-10L Ns. "sorahydroon" (kts, kuva yllä) käy altakasteluruukkukin hyvin.
Valon pääsy säiliöön kasvattaa levää, jonka puhdistaminen ei ole kovin mukavaa... Siksi puhtaassa vesiviljelyssä ruukun tulee olla valoa läpäisemätön.
Kasvi tai taimi istutetaan ilman multaa kivivillan täyttämään pieneen "kehtoon" (sellaiseksi käy vaikkapa pikkuinen idätysruukku pohja auki leikattuna)
Huolehditaan siitä että kasvin/taimen juuret yltävät vedenpintaan!
Muista veden kuluminen; sitä tulee etenkin isoilla kasveilla lisätä ainakin kerran viikossa.
Tasoitetaan veden happamuus kasveille sopivaksi. Vesijohtovesi kun on liian hapanta. "Ph Down" kemikaali hoitaa homman helposti ja halvalla.
Lisätään korkin tai mittaruiskun avulla veteen kasveille tärkeät mineraalit. Helppoa ja riittoisaa.
Vesi vaihdetaan muutaman viikon välein.
Jotta juuret eivät mätänisi, tarvitset pumpun hapettamaan vettä, tähän kaikkein tehokkain ja kestävin ratkaisu on uppopumppu joka tehokkaasti vettä liikuttaen ja veden pintaa rikkoen hapettaa vettä huomattavasti tehokkaammin kun ilmakivi joka ei ole pidemmän päälle kovin kestäväkään ratkaisu.

Vesiviljely on ehdottomasti sekä mielenkiintoista että hyödyllistä, ja siitä on olemassa lukemattomia versioita aika uskomattomiin systeemeihin saakka...

Hyödyt ovat ilmeiset: vähemmän tauteja ja ötököitä, parhaimmillaan ylivoimainen kasvu ja satoisuus, ja ainakin varauksin myös helppohoitoisuus. Makuunkin vesiviljely voi antaa parannusta. Kotitekoiset systeemit ovat näppäriä muutaman kasvin kohdalla. Suurempiin chilipuutarhoihin kannattaakin sitten jo harkita enemmän pro-tason systeemeitä. Kovin suuret kasvit vaativat vesiviljelyssäkin tukea.

Suoranaisia haittapuolia ei ole, mutta ennen laitteisiin ja kemikaaleihin investointia kannattaa silti harkita paria asiaa. Vesiviljely vaatii melko aktiivista harrastusta. Se ei välttämättä sovellu niille meistä, jotka haluavat vain kastella kukkia ikkunalaudallaan silloin tällöin. Periaatteessa vesiviljely on multaviljelyä helpompaa; kunhan vaihdat vedet parin kolmen viikon välein, kaikki on ok. Näin asia on, kunhan tiedät mitä teet - ja osaat sekoittaa vaihtamaasi veteen oikeat kasvukemikaalit oikeissa suhteissa... Se ei ole salatiedettä, eikä aina edes vaikeaa. Etenkin Infernon foorumeilta löytyy asiasta paljon erinomaisia neuvoja. Silti, kemikaalien seossuhteita tulee vaihdella aika ajoin, jotta saat kasvin kasvamaan, kukkimaan, tai tuottamaan mahdollisimman hyvin hedelmiä. Eri chililajeilla nämä ravinnesuhteet ovat lisäksi erilaisia. Vesiviljely vaatiikin tietynlaista mielenkiintoa paitsi itse kasveja, myös niiden kasvattamista kohtaan... Suosittelen ainakin kokeilemista!

Lue Infernon foorumeilta lisää asiaa jo kokeilleilta!

Vesiviljelystä on olemassa erityisesti kasvihuoneisiin sopivia erikoismuotoja, joissa lannoitettua vettä pumpataan esim. vain pari kertaa päivässä sorasta tms. koostuvaan kasvatusalustaan, mistä vesi virtaa omin voimin takaisin säiliöönsä. Tämä metodi simuloi luonnollisia sateita ja toimii erittäin hyvin useimmilla lajikkeilla. Siitä saattaisi olla pienessä mittakaavassa myös jopa kerrostalokäyttöön.

Yhteenveto Chilin kasvatuksesta

Kastele muulloin kuin talvella runsaasti, muttei joka päivä (anna vähän kuivua välillä).
Talvella kasvit lepäävät: kastele vain n. kerran viikossa kohtuullisesti.
Pienet taimet eivät kestä kuivumista; kastele niitä vaikka päivittäinkin.
Käytä hiekkapitoista multaa tai kasvuturvetta, älä missään nimessä mustamultaa.
Lannoita kasveja kohtuudella valoisaan aikaan. Vältä liiallista typpilannoitusta ennen kukintaa / satoamista.
Sijoita mahdollisimman valoisaan ja riittävän lämpimään paikkaan. Useimmat chilit pärjäävät Suomen kesässä mainiosti. Kaikkein ihanteellisimmat olot tarjoaa kasvihuone tai vaikkapa lasitettu parveke.

Lisätietoa kasvatuksesta täällä.

CHILIEN KASVATTAMINEN(Fatalii & Aji Inferno)